Vastuullisuus
Vastuulliset viinijuhlat luodaan yhdessä
Vastuullisuus on osa jokapäiväistä toimintaamme PeeÄssässä. Kuopion viinijuhlilla vastuullisuus näkyy niin lautasilla kuin tapahtuma-alueen valinnassa.
Vaikka saksalaisella teemalla mennäänkin, suosimme annosten valmistuksessa mahdollisuuksien mukaan paikallisia raaka-aineita. Kaikissa ravintoloissamme on tarjolla vegaanisia annoksia ja viinejä.
Olemme PeeÄssässä tehneet paljon ruokahävikin minimoimiseksi. Käytämme tätä osaamistamme myös Kuopion viinijuhlilla. Minimoimme hävikkiä esimerkiksi valmistamalla ruokia vain tilatut määrät ja palauttamalla avaamattomat juomat takaisin.
Tapahtuma-alue sijaitsee keskustassa, valmiiksi rakennetulla alueella. Näin emme vahingoita tapahtumaa rakentaessa luontoa ja myös paikalle saapuminen onnistuu erilaisilla vähäpäästöisillä tavoilla, kuten kävellen, sähköpyörällä tai kauempaa vaikka junalla.
Pidämme hyvää huolta työntekijöistämme. Henkilökunnan perehdytys ja turvallisuus on meille kunnia-asia. Käytännön tasolla se näkyy muun muassa työntekijöille järjestettynä perehdytyspäivänä ja alueella pidettävinä turvakävelyinä.
Teemme lisäksi yhteistyötä paikallisten lasten ja nuorten harrastusryhmien kanssa. Maksamme seurojen aktiiveille tapahtuma-alueen järjestelystä ja purkamisesta, jolloin harrastusryhmät saavat rahoitusta toiminnalleen.
Viinijuhlilla on tärkeä rooli myös Kuopion alueen elinvoimaisuuden lisääjänä. Tuomme festareille osallistuvien henkilöiden kautta alueelle noin 10 miljoonan euron matkailutulot.
Viinijuhlat ovat osa PeeÄssän toimintaa, joten myös festareiden arjessa näkyvät arvomme tunteella, toimeliaasti, yhdessä ja ylpeästi. Nähdään tapahtumassa!
Festarikävijän vinkit vastuullisuuteen
Mieti, pääsisitkö paikalle jalan, pyörällä tai julkisilla. Festarialue sijaitsee kätevästi aivan lähellä keskustaa ja esimerkiksi kaupunkipyörien pysäkki on festarialueen reunassa.
Tiedämme, että buffetpöytämme notkuvat vastustamattomia herkkuja. Teethän kanssamme yhteistyötä ruokahävikin minimoimiseksi ja otathan kerralla vain sen verran, mitä jaksat syödä. Lupaamme, ettei ruoka lopu kesken!
Huolehdithan jätteet paikalleen – roskat roskiin, biot biojätteeseen ja tölkit sekä pullot paikalleen. Ympäri festarialuetta on järjestetty runsaasti roskiksia, joten roskia ei tarvitse heittää maahan festarialueella tai sen läheisyydessä. Näin pidämme huolta ympäristön siisteydestä ja viihtyisyydestä.
Olethan kiva kanssajuhlija! Luomme jokaiselle kävijälle turvallisen ja hyvän fiiliksen omalla käytöksellämme. Emme salli festarialueella toisia häiriköivää käytöstä, vaan varmistamme festarivieraillemme turvallisen ympäristön pitää hauskaa.
Olet tervetullut viinijuhlille myös liikuntaesteisenä! Festarialueelle pääsee hyvin myös pyörätuolilla, sillä tapahtuma sijaitsee tasaisella alueella. WC-alueelta löytyy myös inva-WC, minkä lisäksi esiintymislavan läheisyydessä on pyörätuolikoroke. Pyörätuolilla liikkuvat, näkövammaiset ja muut ilmeisistä terveydellisistä syistä avustajan tarvitsevat asiakkaat saavat yhden saattajan mukaansa samalla sisäänpääsymaksun hinnalla. Varauduthan todistamaan avustajan tarpeesi portilla.
Miten haluat kokea viinijuhlat?
Ruokatori
Saksan ruokakulttuurin perinteitä ja gourmeeta torin täydeltä! Nauti viinijuhlahumusta ja musiikin ilosta hellimällä makunystyröitä saksalaisherkkujen ja viinitarhojen parhaimmistolla.
Viinituvat
Kokoa yhteen ystäväsi ja juhlista viiniä omassa viinituvassa! Tuvassa makumatkataan läpi Saksan ja herkutellaan Rieslingin ja Bratwurstin luvatun maan antimilla sekä nautitaan huippuartistien kattauksesta parhaassa seurassa.
Super VIP
Haluatko kokea viinijuhlan aitiopaikalta? Kierrä Saksan kauniit viinialueet ja monipuolisen ruokakulttuurin kirjo kolmen ruokalajin illallisen äärellä ja nauti livemusiikkikattauksesta parhaimmalta paikalta.