BEE – Perjantai 27.6.2025
Hyvät juhlavieraat, nyt kuunnelkaa
Suomen kiinnostavimpien artistitulokkaiden joukkoon sekä radioiden ja Spotifyn kärkisijoille noussut Bee (Bertta Seppälä) yhdistelee musiikissaan tummaa poppia ja soulia ja nivoo kaiken yhteen upealla ja tunnistettavalla laulusoundillaan. Been debyyttialbumi Hupsis julkaistiin syyskuussa 2023 ja se nousi heti ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen listan kärkipaikalle. Hupsis-albumi on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat huimat 40 miljoonaa kertaa ja sen yhdestätoista kappaleesta neljä on ylittänyt platinaan ja yksi kultaan oikeuttavan striimimäärän. Lisäksi levyn viides single Viimeisiä sanoja nousi Suomen radiolistan soitetuimmaksi kappaleeksi joulukuussa 2023. Levyn menestys noteerattiin myös Emma Gaalassa, jossa Bee kahmi yhteensä kolme ehdokkuutta (Vuoden tulokas, vuoden pop ja yleisöäänestys.) Hupsis-albumista julkaistiin myös toivottu vinyyliversio.
Bee nousi ison yleisön tietoisuuteen 2022 julkaistulla kolmannella singlellään Tequilakahvi, joka pysytteli Spotifyn Top 50 -listalla yhteensä 77 päivää ja nousi Suomen toiseksi striimatuimmaksi kappaleeksi. Ylex Läpimurto 2023 -voittajaksikin valittu Bee omaa omaperäisen soundin ja musiikillaan hän haluaa madaltaa ihmisten kynnystä kertoa ongelmistaan ääneen, mutta vastapainona myös saada kuulijansa viihtymään ja tanssimaan.
”Hupsis-albumin biisit on tarinoita ja kokemuksia elämästä. Elämästä, jossa sattuu ja tapahtuu, niin hyviä kuin huonojakin asioita. Biisejä levylle päätyi 11 kappaletta, joista osa on tehty lähempänä julkaisua ja osa taas kirjoitettu jo vuosia sitten, joten tekstejä on eri elämänvaiheista”, Bertta kertoo.
”Levyn tekeminen on ollut toisinaan ihanaa ja upeaa, usein kuitenkin myös raskasta, erityisesti henkilökohtaisimpien biisien kohdalla. Verta, hikeä ja kyyneleitä on vuodatettu, mutta nyt voin ylpeydellä julkaista upean albumin. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus siitä että vihdoin biisit pääsevät kuunneltavaksi muillekin”, Bertta jatkaa.
Portit aukeaa klo 17:00. Pidätämme oikeuden mahdollisiin muutoksiin.
Miten haluat kokea viinijuhlat?
Ruokatori
Saksan ruokakulttuurin perinteitä ja gourmeeta torin täydeltä! Nauti viinijuhlahumusta ja musiikin ilosta hellimällä makunystyröitä saksalaisherkkujen ja viinitarhojen parhaimmistolla.
Viinituvat
Kokoa yhteen ystäväsi ja juhlista viiniä omassa viinituvassa! Tuvassa makumatkataan läpi Saksan ja herkutellaan Rieslingin ja Bratwurstin luvatun maan antimilla sekä nautitaan huippuartistien kattauksesta parhaassa seurassa.
Super VIP
Haluatko kokea viinijuhlan aitiopaikalta? Kierrä Saksan kauniit viinialueet ja monipuolisen ruokakulttuurin kirjo kolmen ruokalajin illallisen äärellä ja nauti livemusiikkikattauksesta parhaimmalta paikalta.