Modernin popin kärkinimi KUUMAA on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi maan mielenkiintoisimmista popyhtyeistä. Bändin jäsenet Johannes Brotherus, Jonttu Luhtavaara ja Aarni Soivio hurmaavat välittömällä energiallaan niin musiikissaan kuin keikoillaankin. Yhtyeen ydintä ovat suuret, tunnistettavat melodiat, tarttuvat tekstit ja valovoimainen live-energia.
Suurta suosiota nauttivan KUUMAA-yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat Tulipalo, Siks Kai Mä Oon Sun ja hiljattain julkaisu Ylivoimainen. Yhtyeen viimeisimmät singlet ovat viihtyneet kärkipaikoilla sekä suoratoistopalveluissa että radioissa. Oo vielä sekunnin mun ja Tulipalo ovat molemmat ylittäneet platinarajan ja Tulipalo nousi loppuvuodesta 2022 maan soitetuimmaksi kappaleeksi radioissa, ja biisi voitti tammikuussa 2023 Kuukauden radiobiisi-palkinnon.
Illansuu tuo lavalle artistitason karismaa ja ainutlaatuisen show’n, joka saa tanssilattian tulikuumaksi ja paatuneimmankin rokkipoliisin lantion keinumaan! Nuori ja energinen Illansuu on villinnyt jopa tuhatpäisiä yleisöjä ympäri Suomen ja saanut kiitosta mukaansatempaavasta lavaesiintymisestä ja tulisista ohjelmistovalinnoista unohtamatta ammattimaista asiakaspalvelua. Nuoresta iästä huolimatta bändi on ehtinyt soittaa jo vuosia yhdessä ja ammattitaitoa on kertynyt lukuisista erilaisista keikoista. Monipuolinen ohjelmisto kattaa musiikkia laidasta laitaan aina pop-/rock-klassikoista nykypäivän hitteihin, mutta pääpaino on laadukkaasti toteutetuissa ja sovitetuissa bilebiiseissä.
Maamme suosituimpien lauluntekijöiden joukkoon kuin varkain hivuttautunut Juha Tapio julkaisi uransa 6. albumin ”Suurenmoinen elämä” 17.9.2008 Albumi nousi heti ensimmäisellä listaviikolla Suomen virallisen albumilistan kakkossijalle. Albumi ylitti julkaisuviikollaan kultalevyrajan ja sitä on tähän päivään mennessä myyty lähes 40 000 kappaletta. Elokuussa 2008 julkaistu ensimmäinen single Kaksi puuta sai erityislaatuista huomiota ja se nousi listojen kärkeen useissa radioissa. ”Olen tyytyväinen siihen, että tämä kappale valittiin sinkuksi, sillä se kertoo rakkaudesta ja sen mahdollisuuksista kasvaa ja kestää, vaihtelun vuoksi toiveikkaanseenkin sävyyn. Perustarinansa ohella sen voi käsittää myös kuvaelmaksi siitä, mitä jokainen toivoo: kohdata sellainen rakkaus, joka voittaa sisällä asuvan ylitsepääsemättömän yksinäisyyden”, valaisee Juha kappaleen tarinaa.
Suurenmoinen elämä –albumi on edeltäjiinsä verrattuna rohkeampaa ja ja karheampaa Juha Tapiota. Lauluntekijä on yhä selvemmillä vesillä omasta erityislaadustaan ja haluaa sen kuuluvan myös levyllä. ”Kasasimme studioon huippumuusikoita: kitaraan Marzi Nymanin, rumpuihin Kalle Torniaisen, bassoon Ako Kiisken ja koskettimiin tuottaja Ville Riipan. Levytimme kaikki biisit siten, että esitin bändille mies ja kitara-version sellaisena kun olin sen tehnyt, ja monestikaan sen jälkeen ei selityksiä tarvittu. Muutama sana vaihdettiin ja sitten jo melkein levytettiin! Soittimet esiin, nauha pyörimään ja tunnelma ja tunteet musiikkina talteen”, tunnelmoi Juha.
Ulkopuolisen on helppo havaita konstailematon tekotapa kuunnellessaan Juha Tapion musiikkia. Aiempaa enemmän on nyt jätetty tilaa lauluntekijän omalle persoonalle ja sille herkänkauniille äänelle, joka on sitä lumoavampi, mitä paljaampana sen kuulee. Herkkävireisistä esiintymisistään tunnettu lauluntekijä on ollut radioaalloilla kovaa valuuttaa aina takavuosien hitistään Mitä silmät ei nää (2003) lähtien. Juha Tapio on löytänyt oman yleisönsä, jota ovat puhutelleet hänen mietiskelevät tekstinsä ja tarttuvat melodiansa. Ilmiö on ollut seurattavissa myös levymyynneistä, vuonna 2006 ilmestynyt albumi Kaunis ihminen on ylittänyt kirkkaasti platinarajan myytyään jo yli 43 000 kappaletta.
Syksyllä 2008 Juha teki 10-vuotisen uransa kunniaksi pitkän ja menestyksekkään konserttisalikiertueen. Vuosi 2009 huipentui neljään Emma-ehdokkuuteen ja Iskelmägaalassa saatuihin neljään palkintoon.