Diandra on yksi Suomen valovoimaisimmista naisartisteista. Diandra on tullut yleisölle tutuksi Idols-voittonsa lisäksi myös Tähdet, tähdet sekä The Voice Kids -ohjelmista. TV-esiintymisten, kahden soololevyn ja joululaulu-albumin lisäksi Diandran upeaa ääntä on kuultu myös mm. Mikael Gabrielin, Uniikin sekä Cheekin hittisingleillä. 

Diandra on tunnettu energisenä kestosuosikkina keikkalavoilla. Tällä hetkellä artisti keikkailee jälleen aktiivisesti, lähes ennätystahdilla. Pelkästään Facebookissa ja Instagramissa hänellä on yhteensä yli 150 tuhatta seuraajaa. Hänen kappaleensa ovat soineet niin Spotifyssa kuin YouTubessakin yhteensä useita kymmeniä miljoonia kertoja. Myös fyysiset levyt ovat alusta asti tehneet kauppansa, tuoden mm. molemmista pitkäsoitoista kultalevyt. 

Mökkitie Recordsille sainattu, Kuopiosta kotoisin oleva Olli Halonen nousi tuplaplatinaa ylittäneellä singlellään Pohjola sekä Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi että Virallisen radiolistan kärkeen. Kappaleensa itse säveltävällä ja sanoittavalla artistilla on pitkä tausta musiikin parissa ja hän on aiemmin muun muassa soittanut rumpuja useammassa eri kokoonpanossa. Laulut saavat vaikutteita artistin omasta ja lähipiirin elämästä. Omakohtaisissa teksteissä käsitellään koko elämän kirjoa ja rohkeasti myös sen kipukohtia.

Kuopiosta kotoisin olevalla laulaja-lauluntekijä Olli Halosella on pitkä tausta musiikin parissa. Kappaleensa itse säveltävä ja sanoittava artisti on aiemmin myös muun muassa soittanut rumpuja useammassa eri kokoonpanossa. Laulut saavat vaikutteita artistin omasta ja lähipiirin elämästä, omakohtaisissa teksteissä käsitellään koko elämän kirjoa ja rohkeasti myös sen kipukohtia. Olli Halosen on sainattu useista hittibiiseistään ja mielenkiintoisimmista, koko kansaan vetoavista artisteista tunnetulle Mökkitie Recordsille. Warner Musicin kanssa yhteistyössä toimivassa levy-yhtiössä ihastuttiin heti Halosen omakohtaisiin ja koskettaviin lyriikoihin sekä kappaleiden vahvaan kerrontaan. 

Vaihtoehtorapin mielenkiintoisin nouseva nimi Käärijä on kerännyt omintakeisella tyylillään kuulijakuntaa niin keikoilla, somessa kuin suoratoistopalveluissa –  ja kehityskäyrä on ollut koko ajan nousujohdanteinen. Käärijä voitti vuoden 2023 Uuden Musiikin Kilpailun ylivoimaisella äänivyöryllä, ja valikoitui Suomen Euroviisuedustajaksi Cha Cha Cha -kappaleellaan. Cha Cha Cha takoi ennätyksiä jo ensimmäisenä päivänä julkaisustaan, kun kappale rikkoi UMK-kilpailukappaleiden ensimmäisen päivän striimiennätyksen 147 000 striimillään. 

Vuoden 2020 alussa Fantastista-debyyttialbuminsa julkaissut artisti viljelee teksteissään uniikkia huumoria. Pottatukkaisen herrasmiehen energialla lämmittäisi vaikka koko pääkaupungin talot talven ajaksi. Käärijä diggaa raskaasta musiikista, mikä kuuluu hänen tuotannossaan nopeina rytmeinä ja ajoittain aggressiivisina soundeina. Artisti ei mielellään lokeroidu tiettyyn genreen, vaan luo monipuolista ja mielenkiintoista omaa tyyliä ottamalla vaikutteita häntä inspiroivista soundeista. Energisistä live-esiintymisistään tunnetulta Monspin tulevalta johtotähdeltä on odotettavissa tulevaisuudessa runsaasti uutta musiikkia.