Emma-palkitun Reino Nordinin uran viime vuodet ovat olleet menestyksekkäitä: kultaa ja jopa moninkertaista platinaa striimanneiden kappaleiden ja albumien lisäksi hän on saanut upean vastaanoton keikoilla ja esiintynyt niin loppuunmyydyillä klubeilla kuin festareiden päälavoillakin. Hänen tunnetuimpia biisejään ovat muun muassa Antaudun, Puhu vaan, Kato mua silmiin, Kosketa, Kyynelten virta, Cara mia ja Veitsenterällä.

Ressu Redford teki paluun soolomusiikin pariin vuoden 2019 alussa. Artistin kaikkien aikojen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa klassikkohitit Älä mee, Kuka on se oikea ja Kuusi kuuta & Saturnuksen renkaat. Yleisö on löytänyt myös uudet kappaleet: Viimeinen päivä -single on ylittänyt kuunteluillaan kultarajan ja samaa rajapyykkiä reilulla 1,5 miljoonalla kuuntelukerralla lähenee myös viime keväänä julkaistu kesäbiisi Corolla.

Vuonna 1998 perustettu Bomfunk MC’s on yhä yksi Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä. Oman musiikillisen tyylinsä kehittäneen bändin esikoislevy In Stereo julkaistiin vuonna 1999 ja siltä irrotettu Freestyler-hitti nosti yhtyeen nopeasti isoksi ilmiöksi eurooppalaiseen popmaailmaan. Myös nämä hitit muistetaan: Uprocking Beats, B-Boys & Fly Girls ja Something Going On