Don Huonot

Lauantai 6.7.

DON HUONOILTA UUTTA MUSIIKKIA JA PALUU FESTARILAVOILLE ENSI KESÄNÄ!

Suomirockin suurnimiin lukeutuva Don Huonot viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlaansa ja on päättänyt juhlistaa merkkipaalua julkaisemalla uutta musiikkia sekä tekemällä tulevana kesänä kuusi festarikeikkaa. Studiossa viime viikon viettänyt yhtye lupaa tänä vuonna ainakin yhden uuden Don Huonot -singlen. Kesän keikat puolestaan alkavat Hyvinkäältä kesäkuun alussa.

- Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta bändimme perustamisesta ja ensimmäisistä keikoista. Juhlavuoden kunniaksi herätämme nelipäisen Frankensteinin rockhirviömme henkiin ja päästämme sen irti kesäfestareilla. Syksyllä hirviön karu kohtalo on tulla taas lukituksi linnan kellariin yhdeksän lukon taakse. Voi myös olla, että kesän jäljiltä se on niin väsynyt että päästämme sen lopullisesti haudan lepoon. Mutta ensi kesänä rakas riivattu mörkömme saa vielä riehua vapaasti festareilla, bändin keulakuva Kalle Ahola valottaa Donkkareiden suunnitelmia.

Tulevan kesän keikat eivät tule olemaan meille pelkkää nostalgiaa, sillä yhtye on kirjoittanut uutta materiaalia. Donkkarit vietti viime viikon studiossa Porvoossa, jossa taltioitiin neljä uutta biisiä.

- Jokaiselta bändin jäseneltä valittiin sessioon mukaan oma sävellysidea, koska olemme epäilemättä Suomen demokraattisin rockbändi. Kokonaista albumia ei ole luvassa, mutta kun tuottajamme on toipunut raskaasta sessiosta kanssamme, viimeistelemme ja miksaamme kappaleet valmiiksi kevään aikana. Synttärikesäksi julkaisemme ainakin yhden uuden Don Huonot -singlen. Jee jengi, kaivakaa mustavalkoiset festarihatut ja kauhtuneet bändipaidat kaapeistanne, nähdään kesän keikoilla, Kalle Ahola jatkaa.